Joulukuun alku

by - joulukuuta 06, 2018






Huh huh. Nyt on pikkujouluista selvitty ja tulipahan taas muistutettua itseä siitä, että miksi niitä tulee vietettyä vain kerran vuodessa... Lauantain juhlinan mukana tulikin pieni vilustuminen. Muutama viimeisin yö on mennyt nukkuessa pätkittäin ja burana kaverina. Kurkku on ollut aivan helkkarin kipeä ja nieleminen sattuu. Veto (ja myös ääni) on ollut aika poissa ja monena päivänä on tullut nukuttua pitkiä päiväunia. Reipastuin kuitenkin hieman eilen ja nyt ruoka alkaa saamaan makuakin. Ostin itselleni perinteiset markettikukkaset piristykseksi, ruokakaupassa käydessäni. Viikonlopulle ja ensiviikolle on töitä tiedossa, joten parempi alkaa parantumaan. 

Koska joulufiilis alkoi pikkuhiljaa pilkistellä ikkunoista, kävin varastosta tutkailemassa joulukuusta ja sen koristeita. Pienenä yllätyksenä tulikin ettei kuusenjalkaa, eikä valosarjaa löytynyt. En ole mikään joulunviettäjä, mutta pidän joulukuusen koristelusta, glögistä ja pipareista. Vuosi sitten nautin joulusta ja koristelusta erityisen paljon. Ehkä bongaan vielä tänä vuonna uuden jalan kuuseen. Vietin viime joulun kahdestaan koirani kanssa ja ilta oli ihanan rauhallinen. Katselin koira kainalossa telkkaria, join pari lasia viiniä, herkuttelin juustoilla, hedelmillä ja kekseillä. Nyt aion jatkaa itseni parantelua ja Hbo:n tuijottamista. Vedän villasukat korviin saakka ja käperryn viltin alle. Rentoa Itsenäisyyspäivää!








LÖYDÄT MINUT MYÖS

Instagram - riikkamiettinen

You May Also Like

0 comments

Kiitos kommentista!

Instagram