Vaihtunut vuosi ja ruisnappien täyte

by - tammikuuta 01, 2019


Tällä kertaa vuodenvaihde meni mökkeillessä ja rentoutuessa. Baarijonot tai kovaääniset kotipippalot eivät tällä(kään) kertaa houkutelleet. Muutenkin oli kiva viettää vuoden viimeiset päivät ihan vaan rauhoittuen. Lähdimme ajamaan mökille sunnuntaina ja palasimme juuri kaupunkiin. Mökillä illanviettoon kuului saunominen, viini, ulkotulet, makkara ja tietysti perunasalaatti. Mindi oli myös varmaankin onnellinen, kun ei tarvinut keskustan paukkeessa ja ilotulituksen ympäröimänä viettää yötä. Vaikka koira ei olekaan kiinnostunut rakettien äänistä, on kivempi että sekin voi nukkua yönsä rauhallisin mielin.






Laitoimme pieniksi naposteltaviksi ruisnappeja ja niihin monia täytteitä. Lemppariksi osoittautui kuitenkin:


Kylmäsavuporo+ Creme fraiche+ Aurajuusto

Sekaan sopi myös minikokoiset maustekurkkut siivutettuina. Kylmäsavuporotäytteen kokeilu ei jäänyt kyllä viimeiseksi kerraksi. Nappien täytössä meni hiukka kauemmin, kuin niiden kadotessa vatsaan... Ruisnappeja on helppo tarjoilla illanistujaisissa tai ihan vaan pieninä napostetavina muuten vaan. Vuodenvaihde meni nopeasti ja nyt startataan tämä vuosi kunnolla. Tämän vuoden aikana on varmasti tulossa muutoksia, ainakin yhtä paljon kuin viime vuonna. 
Loistavaa ja uudistavaa vuotta 2019!


You May Also Like

0 comments

Kiitos kommentista!

Instagram