Sukkahousuissa kameran edessä

by - maaliskuuta 28, 2019





Uskoisin että monelle tulee ajatuksiin ensimmäisenä hirmu tunnelmallinen ja intensiivinen mielikuva, kun puhutaan alusvaatekuvauksista. Keikistellään kameran edessä kuvaajalle ja koitetaan olla viettelevä. Samalla liivien kaarituki pistää rintaa ja pidätellään naurua, joka johtuu huonoista vitseistä. Noh, näissä kuvauksissa ei sentään ollut rikkinäisiä liivejä. Silti luulen että alusvaatekuvauksista katsojan puolella leijailee romantisoitu kuva. Olen itse melko rempseä, puhelias ja omaan synkän huumorintajun. Kuvaus hetket ovat siis todella kaukana romanttisesta ja nauru raikuu.


''Keikistellään kameran edessä kuvaajalle ja koitetaan olla viettelevä. Samalla liivien kaarituki pistää rintaa ja pidätellään naurua, joka johtuu huonoista vitseistä.''



Ei siis pidä olettaa, että kuvaajan ja kuvattavan välillä kipinöi ja vatsassa lentää perhosia. Oikeastaan vatsalihaksilla kipinöi pieni jännitys, kun koitat pitää vatsaa paketissa ja pysyä asennossa kuvan ajan. Tottakai vaatii tietynlaista heittäytymistä, että viitsii olla vähäpukeisena kuvaajan edessä. Nopeasti se asu kuitenkin unohtuu kun koitetaan saada hyviä otoksia. Eniten itseä ihmetyttää oma ulkonäkö. Ensimmäisiä kertoja, kun näkee toisen ottamia kuvia, ilman että yhtään tiedät mille kuvakulmasta näytät. Jotenkin alkaa tiedostamaan omaa kroppaansa aivan erilailla, kun näkee sen toisen silmin. 





Kuvat ovat pieniä hetkiä, jolloin näytetään hyvälle. Ne luovat illuusiota, mielikuvia ja omaa taidettaan. Tuostakin tuolilta noustessa, ilman poseeraamista pönötän lattialla aivan tavallisena naisena. Ei tarvitse olla mikään huippumalli saadakseen hyviä kuvia. Ensimmäisen kerran olen ollut kuvattavana varmaan 16-vuotiaana, jos rippikuvia tms. ei lasketa mukaan. 

Kuvaajalta vaaditaan silmää, taitoa ja mielikuvitusta. Kuvattavalta heittäytymistä ja rentoutta. Minun ja näiden kuvien ottajan välillä on kyllä oma, rento tunnelmansa. Olemme tutustuneet silloin, kun olin kuntosalilla töissä ja valokuvaaminen vain sattui tulemaan puheeksi. Alkuun heittelin ideoita hänelle kuvauksia varten. Huomattiin myös että meillä on yhteinen huumorintaju ja aika pian alettiinkin suunnittelemaan ja kuvaamaan omaa settiä. Meistä tuli nopeasti Erikin kanssa kavereita ja kuvailuja on yhdessä tehty paljon. Välillä teemalla, välillä ilman. Ollaan kuvattu mm. aerobic juttuja, kuvia bikineissä, jumppavaatteissa, ulkoillessa ja skeittilautaa apuna käyttäen. 

Kaverit saattavat tavatessaaan juoda kahvia, vaihtaa kuulumisia, syödä jäätelöä tai valokuvata alusvaatekuvia. Me tehdään noita kaikkia. En koskaan ole ollut mallina töitä ajatellen, enkä koskaan ole haaveillut mallin työstä. Silti rakastan heittäytymistä kuvauksia varten. Se on hauskaa ajanvietettä ja itsestään oppii ihan uusia puolia. Kirjoittelin pari vuotta sitten facebookiinkin asiasta, kun kävimme kuvaamassa rannalla ja saatiin tosi upeita kuvia aikaiseksi. Silti kuvauksen aikana olin omaa ulkonäköäni kohtaan todella kriittinen. 





''Itsekriittisyys. Kuvausten aikana mietin, että miltähän mun vyötärö näyttää? Olenko tasapaksu? 
Ajattelin jotenkin näyttäväni kamalalle. Puhuin Erikille ja vastaus oli "vyötärö on tosi kapea". 
Silti mä itse mietin tätä paljon, joka johti siihen että todella kriittisin silmin katsoin kameran kuvia.
 Kotiin tullessani selailin instagramista muiden samantyylisiä kuvia. Seuraan monia valokuvaajia ja sieltä tulikin vastaan useita bikini/ranta kuvia. 
Aloinkin miettimään että mitä hittoa? Oli niillä sitten paksumpi tai kapeampi vyötärö kuin mulla, enemmän tai vähemmän muotoja kuin mulla, sotkuisempi tai siistimpi meikki kuin mulla. Nää naiset on upeita!
Mutta just itsenikohdalla näin kaikki pienet virheet. ''


Yllä oleva teksi lainattu kirjoittamastani facebook-julkaisustani, josta mainitsin. Pienenä muistutuksena siis jokaiselle, vaikka kehitys elämässä loppuu tyytyväisyyteen, annetaan kaikki vähän armoa itsellemme. Hyvää torstaita!

-Riikka M

Ps. Erikin instagramia pääset kurkkaamaan tästä.

You May Also Like

0 comments

Kiitos kommentista!