21. huhtikuuta 2020

Hyökkäävä rääväsuu



Moikka ja kivaa keskiviikkoa! Viime postauksessa mainitsinkin, että pieni hiljaiselo saapuu töiden takia blogin puolelle.  Nyt mulla alkoi ihan tosissaan tuo lomautus ja viime viikolla sain tehdä töitä ihan muidenkin edestä. Nyt on siis aikaa enemmän blogillekin.

Juttelin äitini kanssa puhelimessa eilen (niinkuin suunnilleen joka päivä) ja puheeksi tuli asiat joita lapsena on jännittänyt ja miten on päässyt yli jostain stressaavasta. Kerroin äidille myös kuinka eskarissa jokaisella oli oma vuoro, jolloin päivän ruoka piti lukea muulle ryhmälle. Mua stressasi aivan älyttömästi että varmasti omalla vuorolla on joku broileriruoka, koska sen lukeminen tuntui silloin vaikealle. No sieltähän se broileri tuli, mutta luin listan reippaasti ja oikein. Siitä sitten tyytyväisenä syömään.





Pienenä olin ihmeellisen reipas ja suorasanainen, mutta luokassa viittaaminen oli pelottavaa. Jotenkin se muiden edessä "virheen" tekeminen pelotti ja jännitti, vaikka sellaisia kokemuksia ei paljoa ollutkaan. Oma tuntiaktiivisuus alkoi ontua, kun mietiskelin liikaa sanomisiani. Silti samaan aikaan sain uusia kavereita, juttelin vieraille ihmisille ja esiinnyin. Myöhemmin tapahtui jonkin sortin täyskäännös ja osallistuminen alkoi olla ehkä vähän liiankin reipasta. Mulla on paljon mielipiteitä ja joskus olen niitä kärkkäästikin tuonut ilmi. Onneksi nykyään se kuuluisa tasapaino on löytymään päin. Jälkikäteen on tullut mietittyä, että ehkä oma epävarmuus paistoi kovalla äänenkäytöllä. Silloin en tuota oikein sisäistänyt ja jotkut asiat joista tuolloin olin itsessäni epävarma, olivat jotenkin hirmu inhorealistisia myös ulkopuolelle katsottaessa. 

Olen edelleen kaveriporukassa se räiskyvä tyyppi, vaikka nykyään istuskelenkin myös hiljaa ja tarkkailen ympäristöä. Vanha kunnon kaveriporukka saa kyllä sen ihan aidoimman Riikan esille. Silti lapsuuden pohdiskelija elää sen räväkän puolen kaverina. Oma persoona on kehittynyt siihen hiljaisempaan suuntaan takaisin päin. Huomaan kokoajan useammin olevani tarkkailija, enemmän kuin äänessä olija. Silti rakastan vastuuta, esiintymistä ja puhumista. Näin alkoi taas keskiviikko pohdinnoilla. Nyt töissä ollessa tuli mietittyä paljon omaa oma-aloitteisuuttaan ja suorasanaisuutta. Hyökkäävä rääväsuu alkaa olemaan balanssissa hiljaisen pohdiskelija kanssa.
-Riikka M 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti