26. huhtikuuta 2020

Tekemistä kotoiluun




Herään automaattisesti seitsemän maissa viikolla ja viikonloppuna, joten tunteja päivässä on siis paljon. Silti suurempia rutiineja tai aikatauluja ei ole, eikä myöskään vanhanlaista arkea. Kokosin tähän muutamia vinkkejä mitä puuhailla kotona ja mihin kuluttaa aikaansa. Osa on hyödyllisempiä ideoita ja osa taas pelkästään niitä aivot narikkaan hetkiä. Nämä eivät sisällä yhtään siivoamista tai kotitöitä. Mukana kotijumppaa, reseptejä, sarjoja sekä koulua! Paljon on nyt saanut taas pohtia, mitä uudessa arjessa pystyykään tekemään. Jollain tapaa tämän voi ottaa mahdollisuutena ja oma kärsivällisyys saattaa kehittyä nyt ihan vahingossakin. 






Koulutus. Kyselin instagramin puolella vinkkejä, mitä tehdä lomautuksen aikana ja sain vastauksiin infoa koulutusmahdollisuuksista. Tutustuin aiheeseen lisää ja Xamk tarjoaa ilmaisia kursseja. Tutustu TÄSTÄ. Itse aion ainakin opiskella tällä ajalla jotakin ja nyt täytyy vaan tehdä valintoja. Ihan huippuhienoa, että tälläinen mahdollisuus on tarjolla jopa ilmaiseksi.

Kotijumppa. Sitä on tullut harrastettua viime vuosina paljon. Tein aikoinaan ihan tänne blogiinkin pari postausta. Pakara painotteinen jalkajumppa, siihen pääset tutustumaan TÄSTÄ ja kokokehon treenin pääset katsomaan TÄSTÄ

Sarjat joita suosittelen. Ensimmäisenä muutama suositus Netflixin puolelta...
Peaky Blinders - Brittiläinen draama, joka kertoo rikollisjengistä. 
Blacklist - Kertoo FBI-agentista ja hänen suhteestaan etsittyyn rikolliseen. 
Suits - Asianajotoimisto Pearson Hardmanin lailliset ja laittomat käänteet. 
Ja Hbo:lta The Act - Tositapahtumiin perustuva sarja Gypsy Blanchardista ja hänen ylisuojelevasta äidistään. 

Reseptit testiin. Tein viikolla taas feta-parsapiirakkaa ja innostuin selailemaan blogini muitakin reseptejä. Sieltähän löytyi useampikin ja joitain en edes muistanut. Suurin osa resepteistä on suolaisiin ruokiin ja mukana myös superhelpot banaaniletut. Alla linkit postauksiin.
Vuohenjuustopiirakka kinkun kanssa
Feta-parsapiirakka
Bataattisosekeitto
Helppo jauhelihakastike
Banaani-kauraletut

Toivottavasti sait näistä edes jollekin päivälle ideoita. Itse alan tutustumaan nyt lisää koulutusmahdollisuuksiin ja näin sunnuntaina on hyvä selata Netflixin valikoimaa. Kivaa sunnuntaita!
-Riikka M 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti