8. toukokuuta 2020

Lapsuuden kotihaaveita ja niitä nykyisiä






Oma sisustustyyli on muovautunut paljon ja hiljalleen tyyli ajautuukin modernin klassiseen. Rakastan vanhoja kalusteita, mutta olen niiden suhteen todella vaativa. Ensimmäiseen omaan asuntoon tuli laitettua vanha senkki ja mökiltä peräisin ollut säynky. Itseäni ei sytytä kellertävät tai lämpimät sävyt, mutta ihailen paljon tummaa, viileäksi käsiteltyä puuta. Pinta saa olla kuultava ja aikaa nähnyt, mutta sen täytyy olla tumma. Vanhan ja koristeellisen kaveriksi laittaisin nyt paljon selkeälinjaista ja modernia. Hetkeen en ole kalusteita ostellutkaan, mutta sitten kun se oma koti joskus löytyy, aion panostaa kalusteisiin ja niiden ajattomuuteen ihan uudella tavalla. Voihan se olla että tässä asuessa tulee myös se vaihe vastaan, kun uudet(vanhat) kalusteet alkavat rantautumaan. Sitä kun ei yhtään tiedä kuinka kauan tässä tosiaan tulee eleltyä.

No millaisesta kodista sitten haaveilen? Lapsesta saakka olen rakastanut pariovia, puista lattiaa, parvekkeita, sekä pylväitä ja palkkeja. Pylväät ja palkit juontavat juurensa varmaankin Kreikkaan, koska se oli perinteinen lomakohde meidän perheelle. Se tuntui joskus kauan sitten jopa toiselle kodille, eikä siellä käyminen tuntunut lomalle vaan kotiin palaamiselle. Lapsuudenkodissani sain itse päättää maalien sävyt omaan huoneeseeni ja jo silloin valituksi tuli ruskeaa ja beigeä. Nykyään valitsisin viileämpiä sävyjä, mutta kiva huomata että silloinkin luonnolliset sävyt miellyttivät. Samoin kuin tummat puiset kalusteet. Oman huoneen tv-taso ja työpöytä olivat nimittäin tummat.  Leveät ikkunalaudat, sekin tulee lapsuudesta koska aina kun oli mahdollista istuin ikkunalaudalla tuijottelemassa ulos. Ihan pelkällä risteilyllä ollessa, olisin voinut istua hytin syvennetyssä ikkunassa tunteja. 

Jos kaiken saisi vain sormia napsauttamalla, eikä rahalla tai todellisuudella ei olisi väliä, haaveissani näkisin seuraavanlaisen kodin. Kotini olisi vanha, koristeellinen kerrostalo, joka olisi rakennettu 1920-luvun paikkeilla. Asunnossa olisi 4h + k ja siinä olisi parveke. Kerrostalo ei kuitenkaan sijaitsisi aivan keskusssa, vaan pari kilometriä kauempana (ihan kuin tällä sijainnilla olisi kyseisiä taloja...) Ullakkohuoneisto olisi aivan unelma vinon kattonsa kanssa ja tällä hetkellä ikävöinkin Lahdenkadun asuntoani... Ikkunoissa olisi ruudukkoja ja ikkunalaudat syvät. Ovia ei olisi kuin makkariin ja kylppäriin, niiden tilalla olisi vain leveitä kulkuväyliä. Makuuhuoneeseen olisi tietysti valkoiset pariovet. Keittiö ei olisi täysin avonainen, vaan hieman piilossa nurkan takana. Jostain ihmeen syystä näen keittiön olevan ulko-ovesta katsottuna vasemmalla. Ruokailutila ja olkkari yhdistyisivät samaksi tilaksi. Seinissä saisi olla väriä. En tiedä vielä mitä, mutta olen vähän kyllästynyt valkoiseen ja seinien maalaaminen täälläkin houkuttelee ihan älyttömästi.  Tässä hetken mietittyä taitaa menolippu Ruotsiin kutsua, sillä siellä vanhoja rakennuksia on osattu säilyttää muuallakin, kuin täysin keskustassa. Puhuttiin tästä kaverini kanssa ja ai että niitä rakennuksia ja arkkitehtuuria. 




Täytyy nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä mainita, että tuli tuossa erästä omakotitaloa katseltua potentiaalisena kotiehdokkaana. En ole ajatellut olevani omakotitalossa asuja, mutta olisihan se ihan helkkarin kätevä koiran kanssa. Kyseinen talo oli vielä aivan ulkoilumaastojen läheisyydessä. Tähän taloon liittyykin hauska tarina, nimittäin tuttu on ostamassa sitä nyt. Oltiin katseltu tuota taloa ja käyty tutustumassa sijaintiin, mutta talo ei kuitenkaan ollut ajankohtainen. (Täytyy varmaan odotella syksyyn, ennen kuin aletaan ihan tosissaan etsimään.) Parisen viikkoa sitten kuultiin että tuttu pariskunta on kiinnostunut eräästä talosta tässä lähistöllä ja samantien ajateltiin, että kyseessä on varmasti sama ja niinhän se olikin. Voi siis olla että aiemmin ajatellussa yhteisessä kodissa tulee istuttua iltaa ihan vaan vieraana.

Ylempänä kirjoitettu haavemaailma ei siis välttämättä ole edes osa tulevaisuutta tai sitä mitä oikeasti haluaisin. Haave on romantisoitu kuva arjesta ja käytännöllisyydestä. Vaikka omat tunteet ovatkin ottaneet valtaa arjessa, väitän silti ajattelevani järjellä kodin ostamista. En aio mennä edes asuntonäytölle sellaiseen asuntoon, jota en voisi nähdä kotinani tai jota ajattelisin kompromissina. Silti kodin tietää kodiksi, kun siellä ensimmäisen kerran käy. Jos käyt asuntonäytöllä ja jäät vielä miettimäään tuntuiko se kotoisalle, väitän ettei se koskaan tule tuntumaan täysin kodille.  
-Riikka M

2 kommenttia:

  1. Oi toi sun kuvailema koti kuulostaa ihanalta <3 Erityisesti toi miellyttää, että siellä olisi myös väriä eikä pelkkää valkoista seinää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin. Vitsi kun tollasia olisikin tarjolla :) Mä oon nyt niin hurmioitunut siniseen, että se varmaan pääsisi myös seinälle asti.

      Poista