30. syyskuuta 2020

Omien kykyjen aliarvioiminen



Meinasin kirjoittaa tästä jo aiemmin, mutta jostain syystä postaus jäi muutaman sanan pituiseksi ja luonnoksiin. Tälläisistä asioista kirjoitaminen on nimittäin aika vaikeaa, koska en halua postauksen kuulostavan sille että luulisin itsestäni liikoja, mutta etten myöskään vähättelisi itseäni. Kirjoittelen blogia kuitenkin omiin kokemuksiin pohjautuen, joten sanoman voi ymmärtää monella tavalla. 

Kun koulussa oli alkamassa ensimmäinen englannin tunti ikinä muistan että olin jännittynyt, mutta innoissani. Matkusteltiin jokin verran perheen kanssa ja sanastoa oli pikkuisen tarttunut omaan pääkoppaan. Kokemukset opetuksesta jäi kuitenkin huonoiksi. Tunnilla viitatessa väärän vastauksen sattuessa kohdalle opettajalta sai jotenkin tosi huonon palautteen, eikä asiaa korjattu sen kummemmin kuin sanalla ''väärin''. Tästä alkoi mun nopea alamäki kielien rintamalla. En ollut pienenä kauhean aktiivinen tunneilla ja kynnystä oli tosi paljon kysymyksiin vastatessa. En tarkoita että kuka tahansa pääsisi opettajaksi, mutta olen sitä mieltä että opettajia on huonoja, hyviä ja ihan huippuja. Se alun innostus joka multakin katosi, olisi voinut palata jos ilmapiiri olisi ollut tsemppaavampi. 




Musta tuntuu että kokeiden perusteella kielitaito oli numero 6-7 luokkaa vielä yläasteellakin, mikä on ollut tosi väärä lukema todelliseen  taitoon nähden. Olen aina ulkomaan matkoilla puhunut paikallisten kanssa ja rohkeutta on riittänyt, vaikka lausuminen olisi ollut rallienglannin tasolla. Ikinä koulussa ei kuitenkaan testattu puhumista tai esiintymistä, vaan pelkkää kielioppia. Olen kuulunut ihmisiin, jotka menee täysin lukkoon koepaperin tippuessa pöydälle. Asioiden loogisuus häviää täysin ja enkä suunnilleen muista mitä verbi tarkoittaa. Silti normaalissa elämässä olen voinut neuvoa ihmisille reitin ja biisien sanoista saa oikein hyvin selvää. 

Mulle itselleni, vanhemmilleni ja kavereille on varmasti jäänyt kouluajoilta se kuva että mun kielitaito on surkea. Havahduin oman kielitaidon tasoon ihan vasta muutama vuosi sitten. En mä ollutkaan p*ska siinä. Mä katson tv-sarjat englannin kielisillä teksteillä, ainoa kirja jota olen innostunut lukemaan on englanniksi ja tubettajat joiden videoita katson puhuvat englantia. Vaikka mä olen näitä katsonut monta vuotta, päässä on ollut se ajatus ettei mulla ole mitään kielitaitoa. Ihan käsittämätöntä miten lapsuudesta saakka päähän takoutunut mielikuva on hiertänyt mun omaa ajatusmaailmaa vielä muutama vuosi sitten. Tällä viikolla tuuletin innoissani, koska sain meidän englannin opettajalta hyvää palautetta ja kehun esiintymisestä. Meillä on tällä kurssilla ollut asiaa ammattimaisesta kirjoittamisesta ja puhumisesta. Ollaan päästy kirjoittamaan ja puhumaan ääneen työhaastattelun merkeissä. Joten mitä tästä opimme? Usko omiin kykyihin ja työstä niitä paremmiksi. Näytä muille että juuri sulta löytyy osaamista ja että sinä uskallat näyttää sen. 

Vitsi miten siitäkin on kulunut jo useampi vuosi, kun juteltiin kaverini kanssa siitä miten uudet tuttavuudet ottaa sinut vastaan. Kellään ei ole mitään ennakkotietoja sinun luonteesta, taidoista tai taustoista. Uusi porukka mihin menet, ottaa sinut  vastaan täysin uutena persoonana. Tässä on siis paras tilaisuus näyttää mitä sinusta on tullut ja mikä sinun todellinen osaaminen on nykyään. Mulla on paljon parannettavaa kielten puhumisessa ja haluan ottaa nyt koulussa valinnaisiin niiden kursseja lisää. Haluan opetella uutta kieltä ja haluan parantaa vanhoja oppeja. Haluan puhua enemmän ääneen ja haluan olla mukana opastamassa vaihto-oppilaita. Aina voi kehittyä ja kukaan ei tule koskaan tuntemaan sinua ja sinun taitoja paremmin, kuin sinä itse! 

-Riikka M 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti