10. joulukuuta 2020

Muutama sana kiusaamisesta


Tänä vuonna on tullut ihan superpaljon vastaan otsikoita koulukiusaamisesta ja facebook-postauksia omista kokemuksista. Vaikka kiusaaminen on joka paikassa kamalaa, on käsittämätöntä miten karuja jo lapset osaavat olla. Yleisesti oletetaan että tyttöjen keskuudessa kiusaaminen on henkistä  ja pojilla fyysisempää. Some on tuonut kuitenkin mukanaan monta uutta väylää ja uskon että suurin osa tapauksista painottuu nykyään henkiselle puolelle, vaikka otsikoista voisi ajatella muuta.

Mä en ajatellut olevani kiusattu kun kävin ala-astetta, mutta jälkeenpäin ajateltuna kyllä mä olin. Mä muistan hyvin niitä huonoja fiiliksiä joita muiden käytös sai aikaan, mutta en koskaan päästänyt niitä ihmisiä niskan päälle. Omassa tapauksessa homma alkoi lähinnä syrjinnästä ja kuinka leikkeihin ei otettu mukaan. Hieman myöhemmin otettiin juttuihin mukaan, mutta yritettiin pompottaa. Siitä se jatkoi hieman kasvuaan pilapuheluihin, ihan suoriin haukkumisiin ja selän takana puhumiseen. Joskus jouluksi tehdyssä Petteri punakuono näytelmässä, minun roolihahmoa piti herätellä nukkumasta ja sainkin esityksessä useamman avokämmen läpsäisyn suoraan kasvoille. Pidin naaman pokerilla, koska esitys olisi muuten keskeytynyt.  Sain puheluita siitä että miten mä en saisi pukeutua, ketä artistia en saisi kuunnella, miten en saisi pitää tietyistä asioista, luokkakuvasta puhkottiin silmät nastoilla ja kuvistöitä haukuttiin ääneen luokassa. Joillekin muille jopa sanottiin että mun ystävä ei saisi olla. Taisi olla viides luokka menossa, kun pakarassa alkoi olemaan muotoja ja sain kommentteja että "pojat on Riikan kanssa vaan kun sillä on niin läski perse". Todellisuudessa mulla oli poikia kavereina ihan pienestä saakka ja olen enemmän juossut metsässä kuulapyssyä karkuun, kuin leikkinyt kotia. 

Mä muistan elävästi sen hetken kun sanoin kiusaamiselle ja pompottamiselle stopin ja avasin suuni. Kyseessä oli niinkin pieni asia, kuin pesäpallojoukkueet liikuntatunnilla. Meidän opettaja sanoi että jakautukaa niihin joukkueisiin kun viimeksi, mutta siellä oli muutaman tytön porukka jotka alkoi valkkailemaan parhaita pelaajia itselleen. Se oli hetki kun sanoin vastaan kaikkien kuullen ja se loppui siihen, tai sitten lopetin välittämisen. 




Mä en osaa sanoa jättikö nuo asiat muhun kolhuja, mutta ainakin ne opetti mulle että en koskaan alennu muiden tahtoon. Myöhemmin kun tajusin että mulla tosiaan on enemmän ääntä, olin koulun tunneilla kovaäänisempi muutaman vuoden päästä. Tuon voisi kuvitella johtuneen jostain epävarmuudesta tai muuten vaan huomionhalusta. Olihan ensimmäinen oikea parisuhde päättynyt eroon ja varmaan tuon ikäisenä olin muutenkin vaiheessa jossa mietitään sitä omaa minuutta (olin 16-vuotias). Sieltä onkin lähtenyt se oma kehityskaari mitkä asiat on niitä omia, mitkä jutut kiinnostaa ja millainen haluan ja en halua olla... Toisille taas monia vuosia jatkuva kiusaaminen kasaa todella pahan olon ja mua harmittaa niiden ihmisten puolesta paljon. On harmi miten elämä voi lähteä ihan väärään suuntaan, kun vuosien ajan kiusaaminen on läsnä. 

Monet koulut ja vanhemmat on voimattomia asian suhteen, koska jonkun muun käytöstä on vaikea katkaista. Kiusaaminen juontaa juurensa jonnekin, mutta kenenkään kohdalla ei voi varmaksi sanoa yhtä syytä. On epävarmuutta itsestä, siitä mitä muut ajattelee, kuinka sinua on kohdeltu aiemmin ja jotkut patoumat voi purkautua muita kohtaan. En tosiaankaan puolustele kiusaajia, koska pidän kiusaamista raukkamaisena. Silti sillekin on syynsä. On surullista että huono-olo voi purkautua muihin ja pahimmassa tapauksessa pilata jonkun elämän. 

Onko sinua kiusattu joskus ja miten se saatiin loppumaan, vai saatiinko? Kommenttia saa laittaa enemmän kuin mielellään. Kenenkään ei pidä sietää tuollaista muilta ja muista että muiden sanat ei määritä sinua!  

-Riikka M 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti